keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Virkatut vauvan tossut

Hei vaan hei!

Viimeisestä postauksesta vierähtikin nyt sitten tovi. Tahtomattomasti.

Tietokoneeni oli lähes viikon jumitilassa, eikä nettiselaimet auenneet, ja tein iltavuoroviikkoa, jolloin nautin päivät auringonpaisteesta pihalla. Valokuvakansio kasvoikin parin viime viikon aikana melkolailla, vielä en ole ehtinyt kaikkia kuvia edes käydä läpi. Eli retkipostausta tulossa lähiaikoina myöskin :)

Jotain on tullut tässä tehtyä ja saatu aikaa käsityörintamalla kuitenkin. Äitini tuttavalle on syntymässä vauva ja hän pyysi että tekisin jotain vietäväksi heille. Olen useammat vauvan tossut tehnyt kutoen, mutta tällä kertaa päätin kokeilla virkkausta.

Värivalinnassa on usein hieman haasteita silloin, kun ei tiedetä onko tulossa tyttö- vai poikavauva. Niimpä valitsin tuollaisen neutraalin vaaleanruskean värisen Novitan Pirta -langan tähän työhön.

Tossujen alkuperäisen ohjeen löysin Linda Pernan Virkkaa Pikkuväelle -kirjasta (Tähtitöppöset-nimellä). Hieman ohjetta muovaamalla valmistin sitten tällaiset. Kirjassa oli muitakin kivoja ideoita ja toinen työ on jo nyt sitten valmistumassa, ja siitä sitten lisää työn valmistuttua ja lahjan eteenpäin mentyä uudelle omistajalle :).

Nämä tossut virkataan kahdessa osassa; ensin pohja sekä reuna- ja kantaosat, ja päällinen tehdään erikseen ja ommellaan kiinni.

Pohja, reuna- ja kantaosa

Aloita työ virkkaamalla 11kjs.

1. krs: 5p 4. s:aan koukusta laskien, p seur. 4 s:aan, 1/2p seur. 2 s:aan, 4 1/2p seur. s:aan; käännä työ ja virkkaa aloitus-kjs:iden toiselle puolelle, 1/2p seur. 2s:aan, p seur 4 s:aan; liitä ps:lla ylimpään aloitus-kjs:aan (8 1/2p ja 14p).

2. krs: 3kjs, 1p, 2p seuraavaan 5s:aan, 6p, 2p seur. 4s:aan, 6p (32p)

3. krs: 1kjs, *2ks, 2ks seur. s:aan* toista * - * 4kertaa. 9ks, 2ks seur. 2s:aan, 9ks (38ks)

4. ja 5. krs: 1kjs, ks jokaiseen s:aan (38ks)

6. krs: 1kjs, käännä työ, 2ks yhteen, ks seur.19ks:aan, 2ks yht, jätä loput s:t virkkaamatta (21 ks)

7. krs: 1kjs, käännä työ, 2ks yht., ks. seur. 17s:aan, 2ks yht. (19ks)

8.krs: 1kjs. käännä työ, ks jokaiseen s:aan (19ks)

9. krs: Käännä työ, 19ks, 4kjs (nilkan etuosa); liitä ps:lla krs:n ensimmäiseen ks:aan (19ks ja 4kjs).

10. krs: 23ks työn ympäri. Päätä lanka. (23ks)

Päällinen:

Päällistä varten tarvitaan kaksi eriväristä lankaa. Omassa työssäni käytin ruskean (A) lisäksi valkoista (B)

Aloita tekemällä aloitusrengas. (Tästä linkki erittäin selkeään videoon josta voi tarvittaessa katsoa mallia)

1. krs (tehdään langalla B): 3kjs, *1/2p renkaaseen, 1kjs*, toista * - * 5kertaa. Liitä aloitusketjun 2.s:aan. (6 1/2p ja 6kjs kaarta). Päätä lanka.

2. krs (tehdään langalla A): Liitä lanka yhteen kjs -kaarista, 3kjs, 2p samaan kaareen kuin liitos, 3p jokaiseen kjs-kaareen, päätä kierros ps:llä aloitus s:ään. (18p)

3. krs: 18p kierroksen ympäri. Päätä ja jätä pitkä lanka ompelua varten. (18p)

Aseta päällinen tehdyn pohjan päälle ja ompele päättelylangalla kiinni. Päättele lanka hyvin ja pujota päät työn sisälle. Valmista.


Tähän tosiaan käytin Novitan Pirta -lankaa ja koukkua nro 3,5. Aikaa yhteensä molempien tossujen valmistukseen kokonaisuudessaan meni ehkä noin 45minuuttia. Nämä tossut syntyy käytännössä mistä tahansa jämälangoista, menekki on niin pientä että sitä ei edes huomaa täydestä kerästä.

Nopea ja helppo idea lahjaksi ! :)





-juttaveronika